T.Hemsen, Ski, Norja 1949
Käännös Juhani Hirvelä, 1986
Yleisvaikutelma
Harmaa norjanhirvikoiran on oltava vankka, voimakas, lyhyt ja samalla jäntevä, se ei saa olla raskas eikä liian iso. Koira on älykäs ja helposti oppivainen, mutta samalla se tarvittaessa lujaluonteinen ja sitkeä.
Koiran pää on kokonaisuudessaan suhteellisen suuri ja kiilamainen. Sivulta katsoen kuonon selkä ja kallolinja ovat periaatteessa yhdensuuntaiset. Päältä päin katsottuna linja kuonon päästä korviin on mahdollisimman suora. Kuonon tyvi ei saa olla liikaa kovertunut. Kuono on voimakas, se ei saa vaikuttaa suipolta. Kuonon suippouteen on erityisesti kiinnitettävä huomiota urosten kohdalla. Otsapenger on suhteellisen loiva ja pään tulisi olla kuiva eikä siihen saisi muodostua otsaryppyjä.
Korvien ulkoreunat ovat kohti suorat ja yhdensuuntaiset. Nartun läheisyydessä uros usein vetää korvien kärkiä voimakkaasti yhteen, jolloin koiraa ei pidä arvostella kapeakalloiseksi. Kallo on korvien välistä suhteellisen leveä. Tummat silmät kuuluvat olennaisesti harmaalle norjanhirvikoiralle. Vaaleat silmät ovat painava virhe.
Kaulan on oltava oikeassa suhteessa muuhun kokonaisuuteen; pitkä kaula ja lyhyt selkä eivät sovi yhteen. Kaulan on oltava täyteläinen. Kaulanahka on niska-puolella melko löysä. Kaulan alle ei kuitenkaan saa muodostua pusseja.
Harmaa norjanhirvikoiran runko on lyhyt, voimakas ja tarpeeksi leveä. Leveys yhdessä täyteläisen kaulan kanssa antaa koiralle ryhdikkään olemuksen. Nämä ominaisuudet antavat tyypillisen kuvan harmaan norjanhirvikoiran yleisrakenteesta. Lantio on lyhyt, mutta leveä. Taimmaisten kylkiluiden ja reiden väli on lyhyt. Lavat ovat kiinteät.
Jalat eivät saa olla hintelät, niiden on oltava sopivassa suhteessa koiran muun rakenteen kanssa. Rinnassa on oltava tarpeeksi leveyttä, jolloin kyynärpäät eivät ok löysät tai sisään vetäytyneet. Ranteet ovat vain hieman taipuneet. Takajalkojen asento on myös suhteellisen leveä. Kinnerkulma on pieni, mutta selvä. Käpälät ovat pienehköt ja varpaiden välit ovat tiheäkarvaiset. Kannukset tai jäljet poistetuista kannuksista aiheuttavat koiran hylkäämisen.
Häntä, kun se on oikein rullautunut ja istuu oikealla paikalla, on yksi harmaa norjanhirvikoiran tyypillisimpiä rotu-merkkejä ja vaikuttaa voimakkaasti koiran kokonaiskuvaan. Se kuvastaa usein myös koiran luonnetta. Jos se usein irtoaa selästä tai laskee, merkitsee se aranlaista luonnetta ja huonohkoja hermoja. Hännän rullautuminen alkaa hännän kärjestä ja se rullautuu niin tiiviisti, että sen musta kärki pistää jommalle kummalle puolelle. Häntä rullautuu selän keskiviivalle. Häntä on painautunut tiiviisti lantiota vasten muodostaen turkkiin selvän kuopan. Rullautumisen tulisi aina lähteä eteenpäin, eteenpäin rullautuminen korostaa koiran lyhyttä yleisvaikutelmaa.
Karvapeitteen pitää olla tiheää ja karkeaa, ei kuitenkaan liian pitkää, eikä sirrottavaa. Se on pitempää kauluksessa, sään päällä, rinnan alla ja housuissa.
Väri
Harmaa väri tulee esiin pohjavillan ja peitinkarvan yhteispelin tuloksena. Jos peitinkarva hallitsee, tulee koirasta tummempi ja päinvastoin. Sopiva suhde peitinkarvan ja puhtaanvaalean pohjavillan välillä antaa toivotun väriesteen. Turkin keltaisuus voi johtua karvan lähdöstä, jolloin se ei ole perinnöllistä. Karvanlähdön aikana tai juuri sitä ennen turkki ”kuolee” ja muuttuu pohjavillan osalta hieman keltaiseksi. Lähempi tarkastelu osoittaa, että pohjavilla pohjimmiltaan on puhdasta, joten ainoastaan karvan yläosa kellastuu. Tämä on luonnollista, mutta vaikuttaa rumentavasti koiran ulkonäköön. Peitinkarva muuttuu myös karvanajon aikana ja musta karva voi muuttua punaruskeaksi erikoisesti kaulan alla, sillä ei ole mitään tekemistä auringon kanssa.
Perinnöllinen kelta- tai ruskeasävyisyys on painava vika. Silloin väri on samanlainen karvan kärjestä pohjaan. Puhdasvärinen koira, jolla on uusi turkki, pitää värinsä myös kesäisin, aina siihen asti kun karvanlähtö alkaa. Arvosteltaessa on aina kiinnitettävä huomio värivirheeseen. Mikäli koiran koko pää on väriltään musta ja ns. valjasmerkit puuttuvat tai ovat mitättömät, ei koiraa saa palkita. Pään väritys on mieluummin vähän vaaleampi kuin runko, väri tasainen ilman rumentavia ”silmälaseja” tai vaaleita poskipieliä. Maski, joka on musta kuono-osaltaan, sulautuu tasaisesti vaalean pään väriin.
Alaleuka on koko pituudeltaan musta, samoin ovat korvat. Korvien värin tulee olla musta tai tumma. Korvien peitinkarva on lyhyttä ja tiheää, mutta myös lyhyttä pohjavillaa on havaittavissa. Korvien tyvessä oleva vaaleampi pohjavilla erottuu usein selvästi. Pohjavilla voi nousta ylemmäksi, mutta kuitenkin niin, että korvien ylempi osa pysyy tummana. Kokonaan vaaleat korvat eivät ole miellyttävät ja yhdistyvät usein liian vaaleaan päähän. Tummaan maskiin kuuluu, mustan kuonon lisäksi, myös tummat korvat ja mustat viirut silmäkulmasta korvan tyveen. Jäykät, pitkät, harvat kulma- ja kuononkärkikarvat ovat mustat. Mainitunlainen pään väritys kuuluu harmaan norjanhirvikoiran väritykseen olematta näin ollen mikään erityisvaatimus.
Kokonaan mustaa päätä on pidettävä epätyypillisenä harmaalle norjanhirvikoiralle, samoin kokonaan vaalea pää ei ole myöskään hyvä. Vaalea pää on kokonaan tummaa päätä pienempi virhe. Vanhoilla koirilla on usein harmaata kuonossa, mikä silloin on osoitus korkeasta iästä. Valkoisia merkkejä värityksessä ei saisi olla. Vähäinen valkoisuus rinnassa ja varpaissa on kuitenkin sallittu. Sitä vastoin valkoinen hännän pää oh jo painavampi virhe, ja se myös tuntuu periytyvän helpommin.
Nokista väriä jaloissa ja vatsan alla esiintyy varsinkin tummilla koirilla. Virhe sinänsä voitaneen katsoa vähäisemmäksi, sen häiritsevyysaste on ratkaiseva. Valjasmerkin muodostaa noin 5 cm leveä vaalea raita joka ulottuu säästä kylkiluiden kärkiin. Sen muodostavat vaaleat, pigmentittömät karvat, jotka ovat pitemmät kuin ympäröivä peitinkarva.
Kaulus on selkää vaaleampi, kauluksen takareuna muodostaa vaalean raidan sään kohdalle ja ulottuu olkapäihin. Tästä muodostuu valjaita muistuttava kokonaisuus, joka on ominaista normaalivärisille harmaille norjanhirvikoirille.
